Miksi ehdokkaana?

Olen nyt kolmatta kertaa ehdokkaana. Joka kerralla olen ollut ehdokkaana eri syistä. Syksyllä 1996 olin viimeistä vuotta lukiossa kun Järvisen Hannu soitteli ja pyysi ehdokkaaksi ”kun olet ollut niin aktiivinen oppilaskunnassa jne.” Silloin lähdin mukaan, koska halusin edustaa nuoria ja ”koska se oli niin jännää”.

Vaalit sujuivat hyvin. En nyt enää muista tarkasti äänimäärää, mutta 60-70 välillä se taisi olla. Ensin olin 2. varavaltuutettu ja Haverisen Pentin muutettua pois Janakkalasta 1. varavaltuutettu. Istuin myös nuoriso- ja liikuntalautakunnassa, joka oli minulle varsin luonteva paikka.

2000 vuoden vaaleissa kieltäydyin ehdokkuudesta, koska tiesin puolen vuoden päästä muuttavani Hämeenlinnaan, jossa asuessani en vuoden 2004 vaaleissa myöskään ollut ehdokkaana. Vuoden 2007 lopussa muutin takaisin Janakkalaan ja syksyllä 2008 olin taas kuntavaaleissa mukana - kokeilumielellä ja lapsiperheen asialla.

Neljä vuotta sitten ääniä tuli vajaa viisikymmentä ja valtuustopaikkaahan ei tuolla määrällä irronnut, mutta sain kuitenkin pestin ympäristölautakuntaan. Tehtävä on ollut mielenkiintoinen ja porukka lautakunnassa oikein mukava ja hyvähenkinen – siitä kiitos kaikille.

Jälkeenpäin ajatellen en tuolloin neljä vuotta sitten vielä osannut olla riittävän tosissani. Enkä nyt tarkoita, että tätä hommaa pitäisi otsa rypyssä vetää, mutta olin sellaisella ”katsotaan nyt kuinka käy” -linjalla liikenteessä.

Vaalien jälkeen alkoi ”johtokuntakausi” Janakkalan Keskustassa. Olen neljättä vuotta yhdistyksen rahastonhoitaja ja johtokunnan jäsen. Tämän myötä olen oppinut paljon. Vuoden alussa sain ”poliittisen urana” merkittävimmän pestin Janakkalan Keskustan vaalitoimikunnan puheenjohtajana. Samalla toimin myös tiedottajana. Ja jokapaikan höylänä! Työtä on riittänyt paljon ja se jatkuu. Nyt täytyy vaan muistaa ottaa aikaa omalle vaalityöllekin.

Tämän syksyn vaaleissa olen lapsiperheiden asialla. En usko siihen, että kukaan muu voi ajaa lapsiperheiden asiaa niin hyvin kuin sellainen valtuutettu, joka konkreettisesti tietää, millaista nykyajan lapsiperheen arki on. Vaikka nyt olen hoitovapaalla, olen kiskonut esikoista aamuseitsemäksi päiväkotiin. Terveyskeskuspalvelut ovat näyttäneet positiiviset ja negatiiviset puolensa. Astmalapsen äitinä pohdin jo nyt tulevan hoitopaikan homeita ja pölyjä, vaikka lapset vasta ensi vuonna ovat päiväkotiin menossa. Joka syksy joku nostaa esille lasten kotihoidon kuntalisän leikkaamisen tai poistamisen – saa nähdä kuinka tänä syksynä. Meidänkin talous on laskettu sen varaan vielä vuodeksi tästä eteenpäin.

Kuntapolitiiikasta tiedän nyt paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten, mutta paljon on vielä opittavaa. Toivottavasti minulla on siihen ”aitiopaikka” tulevan neljän vuoden aikana. Lapsiperheen elämästä minulla on vankka kokemus ja siksi olen nimennyt itseni lapsiperheen arjen asiantuntijaksi (vaikka toki ymmärrän, että lapsiperheitä on monenlaista). Vaaleihin suuntaan tosissani, mutta huumorilla, itsevarmana, mutta kaikesta uudesta kiinnostuneena. Katsotaan, kuinka äiteen käy reilun kuukauden päästä!

Maria